Erikoinen kokoonpano ja ekat kisat Pohjanmaalla - voiko tällä reseptillä menestyä?

Tyrni 2018

Moni lukemani kertomus partiotaitokilpailuista on alkanut matkustusajan pituuden päivittelyllä sekä toteamuksella ”perillä purimme bussin”. Tällä kertaa Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuksista kilpailtiin Vaasassa, ja Oulusta lähteneet Pohjan Veikot matkustivat sinne junalla jo perjantai-iltana. Konduktööri ei antanut meidän purkaa junaa pääteasemalla, joten tyydyimme vain ottamaan omat tavarat mukaamme ja suuntaamaan kohti keskustan tuntumassa olevaa kilpailukeskusta. Harmaaseen sarjaan ilmoitetun kilpailuvartiomme muut jäsenet, Katri ja Samu, olivatkin siellä jo odottamassa.

Kokoonpanomme kilpailuun oli jokseenkin erikoinen, tai vähintään jotain sellaista, mihin en itse ollut aiemmin tottunut. Emme olleet koskaan kisanneet yhdessä, enkä minä ollut edes ikinä tavannut Samua, joka taasen ei ollut koskaan osallistunut partiotaitokilpailuihin. Lisäksi luvassa oli minulle ensimmäinen kilpailu Pohjanmaalla, joten odotin jo mielenkiinnolla eroavaisuuksia Hämeen Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten partiotaitokilpailuihin.

Illan ja aamun askareiden jälkeen itse kilpailu alkoi tuttuakin tutummalla avajaishäsellyksellä. Lopulta saimme ohjeet nousta bussiin, joka vei meidät lähtöpaikalle ihmettelemään maahan leviteltyjä, vartioiden numeroilla varustettuja puutavarakasoja. Minulle jää kilpailuista tavallisesti mieleen erityisen hyvät tehtävät, sekä ne, jotka olisivat vielä kaivanneet rajuja toimenpiteitä ennen julkitulemistaan. Lähtötehtävänä puinen H-veneen pienoismalli oli mielestäni onnistunut kätevyystehtävä - koko vartiolle riitti tekemistä, ohjeet olivat riittävän selkeät ja puutavara riittävän laadukasta. Pääsimme jatkamaan matkaa hyvillä mielin.

Lähtötehtävän jälkeinen mieliala heilahteli päivän mittaan pitkälti tehtävien mukaan. Hyviä tehtäviä osui matkalle useampikin. Heti radan alkuun sijoitettu suunnistus suoritettiin kolmella eri radalla, kukin vartion jäsen omallaan. Ainakin minun kulkemani reitti oli suunnistuksellisesti ja fyysisesti tavallista haastavampi. Kerrankin oli päätetty palkita pisteillä niitä, jotka kehittävät itseään ihmisenä muuallakin kuin tietokoneella suunnistusimulaattorin ääressä. Muutenkin lauantaita leimasi pitkälti tekemisen meininki, kun moni tehtävä sisälsi oikeaa toimintaa paperin täyttämisen sijasta. Ensiaputehtävistä mieleen jäi maassa makaava autettava, jonka suolet olivat valahtaneet osin vatsan ulkopuolelle.

Valitettavasti päivään mahtui sellaisiakin tehtäviä, joita olisi voinut vielä vähän hioa ennen kisapäivää. Eräällä rastilla tehtiin lohikeittoa. Aikaa oli varattu tunti, ellei enemmänkin, eikä samaan aikaan ollut muuta tekemistä. Lisäksi ihmettelimme, kuinka vartioiden suorituksista tulisi mitään piste-eroja, kun annetussa ajassa varmasti jokainen ehtii sen perunan ja porkkanan keittää kypsäksi ja laittaa keittoon mukaan myös pienen palan lohta. Maalissa selvisi, että suorituksesta arvioitiin muun muassa ”tarjoilu hienolla lautasella yms...”, vaikka varusteluettelon mukaan lautasta ei olisi koko kisassa tarvinnut. Varusteluetteloa ihmettelimme myös yörastilla, kun koitimme neuloa aivan liian suurilla pyöröpuikoilla pipoa nukelle. En ole vieläkään saanut kuulla, mitä mieltä Katrin äiti oli häneltä lainattujen pyöröpuikkojen lyhentämisestä edes välttävästi pienen pipon neulomiseen soveltuviksi.

Sunnuntai alkoi varsin erikoisella rastilla - siellä ei nimittäin ollut ketään. Rastilipun viereen oli vain kirjoitettu lappu, jossa kehotettiin jatkamaan matkaa seuraavalle rastille. Vasta käveltyämme hyvän matkaa kohti seuraavaa rastia, huomasimme että paikalle saapui joku autolla ilmeisesti kirjaamaan rastilla käyneiden vartioiden numerot muistiin. Onneksi sunnuntai oli muuten rastien osalta parempi päivä. Rasteilla mitattiin yhteistyötaitoja kasatessa legoja pressun takaa annettujen ohjeiden mukaan ja piirrettäessä mallipiirroksen mukaista kuvaa viestijuoksun tapaan piirtäjälle välitettyjen neuvojen avulla. Lisäksi etsittiin lisärasteja riemastuttavan haastavien sanallisten vihjeiden mukaan. Tunne oli mahtava, kun alkuun mahdottomana pidetyt vihjeet ratkesivat ja lisärastit löytyivät.

Kokonaisuudessaan pidin kisoja varsin onnistuneina, vaikka monessa paikkaa näkyi järjestäjien kokemattomuus. Merimerkkiradan näki rastille jonottaessa, ja yörastilla meille unohtui jakaa osa ruokatehtävän tarvikkeista. Toisaalta moneen tehtävään oli panostettu varsinkin kalustollisesti ja materiaalien puolesta. Uiden suoritetun vesipelastustehtävän jälkeen samalla rastilla elvytettiin vielä Anne-nukkea, ja hieman epäonnistuneeksikin tuomitulla merimerkkiradalla melottiin kanooteilla kardinaalimerkkien välissä pujotellen. Lauantainakaan materiaaleista ei pihistelty, kun vanerilevystä tehtyyn seinään piti asentaa pari valaisinta asiaan kuuluvine sähkökytkentöineen.

Kotiin lähdimme palkintojen jaon jälkeen mukanamme harmaan sarjan kiertopalkinto sekä palkinnoiksi saadut Wärtsilän mainosreput ja -lippikset. Sopii tulla ensi syksynä havittelemaan kiertopalkintoa oman kolon koristeeksi. Nähdään kisoissa!

Kirjoittajana Tampereelta Ouluun muuttanut Valtteri Käkönen

Kuvat: Henri Tammi

Kauha nätisti paketissa, Unoa ja Aku Ankkaa

Mikä olisi sellainen syy, että käärisit kauhan ja korttipakan mahdollisimman nopeasti lahjakääreeseen? Tai entä miksi keittelisit vettä peltipurkeista tehdyllä risukeittimellä? Syyhän on tietysti kisajaoston virkistysviikonloppu, joka pidettiin taas parin vuoden tauon jälkeen - tällä kertaa loppiaisviikonloppuna.

Kun kisajaosto kokoontuu keskenään virkistysmielessä, on tiedossa tietenkin pt-kisailua, tosin ei erikoisen vakavamielistä. Näissä kinkereissä ei yleensä juosta metriäkään, eivätkä tehtävätkään kaikilta osin kuulu tai sovellu tavallisen partiotaitokisan tehtäviksi. Vai kuinka monessa kisassa on pelattu Uno-korttipeliä, paketoitu joululahjoja tai vaihdettu vartiokavereita tehtävien välissä? Niin, ei kovin monessa.  

Näin nätisti Orthexin 27cm pitkä muovikauha ja korttipakka menevät pakettiin.

Tällä kertaa kokoonnuttiin Helsinkiin Jennan luokse, minne kisakeskus sijoittui. Paikalle oli päässyt koko muu kisajaosto Katria lukuunottamatta. Tarkoitus oli siis virkistyä yhdessäolon ja leppoisan kisailun merkeissä.  Kisaviikonlopun kaikki kahdeksan tehtävää aikataulutuksineen olivat allekirjoittaneen suunnittelemia ja toteuttamia. Tehtävien ideointi ei ollut vaikeaa eikä toteutus kallista. Jonkin verran aikaa ideointiin ja toteutukseen heilahti, mutta se oli hauskaa, ja tehtäväideoita pyöritellessä normaalit työhommat unohtuivat. Rahaakaan tehtäviin ei palanut paria kymppiä enempää, reilusti enemmän meni ruokiin. Viikonloppuna ei siis syöty pelkkää hernekeittoa.

Huusi 93 -videon tapahtumat järjestykseen. Ainakin Hämeessä ja tuoreimmilla piirin kisakursseilla pitäisi tietää ko. videon sisällöstä.

Kotitekoisella risukeittimellä vesi kiehuu hyvin. Perinteinen tehtävä tämäkin.

Aikataulullisesti kisailu aloitettiin perjantai-iltana kaikkien päästyä kohteeseen, ja lopetettiin kahdeksaa käydessä lauantai-iltana. Tehtävien välissä pelattiin erilaisia pelejä, syötiin ja parannettiin maailmaa. Pari tehtävää käytiin myös suorittamassa helsinkiläisellä nuotiopaikalla paikallisten ulkoilijoiden ihmetykseksi. Kisan päätteeksi jaettiin palkinnot kolmelle parhaalle, ja palkintona oli tällä kertaa eri kokoisia muovikauhoja. Sunnuntaina sitten Jennan koti ja kisakeskus tyhjeni, ja Helsinki hiljeni.

Kisajaosto ulkoilmassa ennen risukeitin-tehtävän suorittamista.

Kuvakaappaus tuloksista. Tiian voiton avaimena oli ratkaisevassa viimeisessä tehtävässä viiden voiton putki Uno-korttipelissä.

Kohti rattoisasti alkanutta vuotta 2019,

M