18.6.2018

Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa - Eino Tampereella


Tänä keväänä kilpailujaoston jäseniä päätti taas lähteä maineeltaan laadukkaisiin Hämeen piirissä järjestettäviin pt-kisoihin Leon Lenkkiin ja Hilkan Kilpaan. Ruskeassa sarjassa Eino-vartiossa edustettiin Jennan ja Lauran kanssa mun ja Jennan kakkoslippukuntaa Helsingin Eräkavereita (taloudellisista syistä). Kaikilla meillä sielu kuitenkin huusi Pohjanmaata – näytettiin se myös rastilla, jossa tehtävänä oli huutaa jokin partiohuuto, ja huudettiin totta kai Pohjanmaan piirihuuto! Harmaassa sarjassa Kiimingin Virkkujen Naapurikyttääjät-vartiossa oli mukana vielä Mika yhdessä lappilaisten vahvistusten Matin ja Juhon kanssa.

Kilpailujaoston Mika, Tiia, Jenna ja Laura valmiina lähtöön

Eino-vartiolla oli tällä reissulla vähän poikkeuksellinen valmistautuminen kilpailuun. Oltiin varattu kisaa edeltäväksi yöksi hotellihuone Tampereen rautatieaseman vierestä, jotta saadaan kerrankin nukuttua yö kunnolla – ja syödä hyvä aamupala ennen lähtöä. Aamupalan kanssa tosin tuli vähän kiire, koska se alkoi niin myöhään. Yritin edellisenä iltana ylipuhua puhelimessa kilpailun järjestelysihteeriä päästämään meidät ilmoittautumaan jo perjantai-iltana, että ehtisimme syödä kauemmin aamulla. Käytin kaikki hauskuutustaitoni ja puhhuin nii levijää oulun murretta ko vaa siinä kykenin ko kerroin että nyt olis tällane homma, mutta hän ei valitettavasti voinut joustaa. Mentiin sitten aamupalalle kärkkymään etuajassa, ja ystävällinen kokki päästi meidät aloittelemaan ajoissa.

Viime hetken välineiden valitsemista hotellilla

Sää suosi toukokuista Tamperetta – päivät saatiin nauttia auringosta ja yölläkään ei tarvinnut juurikaan palella, paitsi Lauralla oli lepoaikana vähän kylmä meidän likaisen pressun alla, koska ei jaksettu taaskaan kantaa makuupusseja. Minä sain jotenkin riittävästi lämpöä Jennasta ja Jennan makuupussista, kun änkesin tarpeeksi kylkeen kiinni.

Lähdössä oli hauska Puistikko-sprinttisuunnistus. Jokainen sai noin kilometrin pituisen sprinttisuunnistusradan, joka piti juosta mahdollisimman nopeasti. Saatiin ihan hyvä aika, kun kenelläkään ei tullut isompia virheitä ja ei tullut puuttuvia rasteja. Alkumatkalla käveltiin raitioliikennetietöiden takia hieman rikkonaisen Tampereen keskustassa, ja päästiin torille askartelemaan sontikoita tavallisten ihmisten ihmeteltäväksi. Meillä oli tulossa jo varsin kohtuullinen sontikka, kunnes hieman ennen ajan loppumista se luonnollisesti ikään kuin valahti kasaan, ja lopulta meillä oli kasa varsin laadukkaita osia. Onneksi ei tarvinnut itse olla arvostelemassa tätä tehtävää.

Lauantaina päästiin myös muun muassa työväenmuseoon etsimään vastauksia historiallisiin kysymyksiin, suunnistamaan Särkänniemessä mainoskartalla vihjeiden perusteella, rakentamaan pilleistä haulitornia, tekemään loistavaa vihistä ja arvioimaan etäisyyksiä tunnelissa.

Jenna tarkkailee öljyn lämpötilaa vihiksen valmistuksessa

Alkuillasta saatiin paikallisliikenteen bussiliput ja ohje siirtyä julkisilla noin 9 km päähän kohti seuraavaa rastia. Taas saatiin huvittuneita katseita, kun ahdettiin rinkkojen kanssa linja-autoon. Vuorossa oli odotettu hauskuus – tehtävä nimeltään rinkkalautta! Lisäriemua rinkkalautan rakentamiseen toi reitti, joka oli tarkoitus kulkea. Vanhana suunnistajana olen nähnyt paljon unia siitä, kuinka rastia lähestyttäessä huomaan sen sijaitsevan 10 metriä rannasta järvessä. Nyt saatiin Jenna melomaan rinkkalautta rasteille, joissa oli emit-leimasimet, ja vielä oikein hyvällä ajalla takaisin rantaan ja maalileimaukseen!

Yörastilla löytyi tekemistä koko vartiolle. Jenna otti päävastuun ruuista, joista tuli supertyylikkäitä ja erinomaisen hyviä. Laura suunnitteli ja väsäsi pääosin meidän uskomattoman upean kassakaapin. Mun tehtävänä oli hakea 90 minuutin aikana mahdollisimman monta yösuunnistusrastia yö-rogainingissa. 16/20 rastin lisäksi pohje keräsi mukaan 1,5 metriä ruosteista piikkilanka-aitaa, mutta siitäkin selvittiin.

Einon yörastileiri

Yörastin jälkeinen aamu on aina yhtä ihana, tietää kaikki pt-kisoissa joskus yösarjoissa käyneet. Itsellä on nykyään yleensä väsyneen huvittunut olo, kun samaan aikaan yrittää kerätä energiaa uuteen aamuun ja miettiä, että miten sitä onkaan taas viikonloppuaan viettämässä. Nykyään aamut eivät ole kovin pahoja, vaikka unta kertyy yleensä nollasta pariin tuntia (tällä reissulla varmaan lähemmäs se kaksi tuntia), on usein vähän väsynyt mahdollisen yösuunnistuksen fyysisestä rasituksesta (voishan sen yrittää ottaa vähän vähemmän tosissaan) ja ruoka ei aina maistu niin hyvin kun on kuitenkin koko ajan liikkeessä ja tekee. Tällä kertaa saatiin kamat kasaan varsin ripeästi ja päästiin jatkamaan matkaa. Mun trikoot oli yöllisen rämpimisen johdosta vieläkin niin kylmänkosteansoiset ja märät, että vedin loppukisan tuulihousuissa.

Picasson välineet ja jonkinnäköistä taidetta

Sunnuntaiaamuna oli vielä kiva tarkkuussuunnistus, jossa piti löytää rastien tarkkoja paikkoja, mutta ei ollut kiire. Hyvin toteutettu tehtävä, tosin vieläkin epäillään että yksi rasti oli väärässä paikassa…! Pääsin myös harjoittelemaan hätänumeroon soittamista kahdesti, koska sunnuntaihin oli varattu ensiapurasteiksi sekä vedestä pelastamista että pyöräonnettomuus.

Yörastilla rakennettu kassakaappi

Loistavasti järjestetyt kisat kruunasi totta kai se, että tällä kertaa Eino sijoittautui ruskeassa sarjassa toiselle sijalle! Koska edustimme Pääkaupunkiseudun Partiolaisia emmekä Hämettä, niin emme saaneet valitettavasti hienoja piirinmestaruusmitaleja, mutta sen sijaan saimme kuitenkin hienot telttalamput ja todella massiivisen suklaalevyn. Kiitos järjestäjille jälleen yli odotusten järjestetyistä kisoista!

Hopeasijan ja riittävän ison suklaalevyn kanssa on helppo hymyillä!

Einon puolesta,
Tiia