Tänä
keväänä kilpailujaoston jäseniä päätti taas lähteä maineeltaan laadukkaisiin
Hämeen piirissä järjestettäviin pt-kisoihin Leon Lenkkiin ja Hilkan Kilpaan.
Ruskeassa sarjassa Eino-vartiossa edustettiin Jennan ja Lauran kanssa mun ja
Jennan kakkoslippukuntaa Helsingin Eräkavereita (taloudellisista syistä).
Kaikilla meillä sielu kuitenkin huusi Pohjanmaata – näytettiin se myös
rastilla, jossa tehtävänä oli huutaa jokin partiohuuto, ja huudettiin totta kai
Pohjanmaan piirihuuto! Harmaassa sarjassa Kiimingin Virkkujen
Naapurikyttääjät-vartiossa oli mukana vielä Mika yhdessä lappilaisten
vahvistusten Matin ja Juhon kanssa.
Eino-vartiolla oli tällä reissulla vähän poikkeuksellinen valmistautuminen kilpailuun. Oltiin varattu kisaa edeltäväksi yöksi hotellihuone Tampereen rautatieaseman vierestä, jotta saadaan kerrankin nukuttua yö kunnolla – ja syödä hyvä aamupala ennen lähtöä. Aamupalan kanssa tosin tuli vähän kiire, koska se alkoi niin myöhään. Yritin edellisenä iltana ylipuhua puhelimessa kilpailun järjestelysihteeriä päästämään meidät ilmoittautumaan jo perjantai-iltana, että ehtisimme syödä kauemmin aamulla. Käytin kaikki hauskuutustaitoni ja puhhuin nii levijää oulun murretta ko vaa siinä kykenin ko kerroin että nyt olis tällane homma, mutta hän ei valitettavasti voinut joustaa. Mentiin sitten aamupalalle kärkkymään etuajassa, ja ystävällinen kokki päästi meidät aloittelemaan ajoissa.
Kilpailujaoston Mika, Tiia, Jenna ja Laura valmiina lähtöön |
Eino-vartiolla oli tällä reissulla vähän poikkeuksellinen valmistautuminen kilpailuun. Oltiin varattu kisaa edeltäväksi yöksi hotellihuone Tampereen rautatieaseman vierestä, jotta saadaan kerrankin nukuttua yö kunnolla – ja syödä hyvä aamupala ennen lähtöä. Aamupalan kanssa tosin tuli vähän kiire, koska se alkoi niin myöhään. Yritin edellisenä iltana ylipuhua puhelimessa kilpailun järjestelysihteeriä päästämään meidät ilmoittautumaan jo perjantai-iltana, että ehtisimme syödä kauemmin aamulla. Käytin kaikki hauskuutustaitoni ja puhhuin nii levijää oulun murretta ko vaa siinä kykenin ko kerroin että nyt olis tällane homma, mutta hän ei valitettavasti voinut joustaa. Mentiin sitten aamupalalle kärkkymään etuajassa, ja ystävällinen kokki päästi meidät aloittelemaan ajoissa.
Viime hetken välineiden valitsemista hotellilla |
Sää suosi toukokuista Tamperetta – päivät saatiin nauttia auringosta ja yölläkään ei tarvinnut juurikaan palella, paitsi Lauralla oli lepoaikana vähän kylmä meidän likaisen pressun alla, koska ei jaksettu taaskaan kantaa makuupusseja. Minä sain jotenkin riittävästi lämpöä Jennasta ja Jennan makuupussista, kun änkesin tarpeeksi kylkeen kiinni.
Lähdössä
oli hauska Puistikko-sprinttisuunnistus. Jokainen sai noin kilometrin pituisen
sprinttisuunnistusradan, joka piti juosta mahdollisimman nopeasti. Saatiin ihan
hyvä aika, kun kenelläkään ei tullut isompia virheitä ja ei tullut puuttuvia
rasteja. Alkumatkalla käveltiin raitioliikennetietöiden takia hieman
rikkonaisen Tampereen keskustassa, ja päästiin torille askartelemaan sontikoita
tavallisten ihmisten ihmeteltäväksi. Meillä oli tulossa jo varsin kohtuullinen
sontikka, kunnes hieman ennen ajan loppumista se luonnollisesti ikään kuin
valahti kasaan, ja lopulta meillä oli kasa varsin laadukkaita osia. Onneksi ei
tarvinnut itse olla arvostelemassa tätä tehtävää.
Lauantaina
päästiin myös muun muassa työväenmuseoon etsimään vastauksia historiallisiin kysymyksiin,
suunnistamaan Särkänniemessä mainoskartalla vihjeiden perusteella, rakentamaan
pilleistä haulitornia, tekemään loistavaa vihistä ja arvioimaan etäisyyksiä
tunnelissa.
Jenna tarkkailee öljyn lämpötilaa vihiksen valmistuksessa |
Alkuillasta saatiin paikallisliikenteen bussiliput ja ohje siirtyä julkisilla noin 9 km päähän kohti seuraavaa rastia. Taas saatiin huvittuneita katseita, kun ahdettiin rinkkojen kanssa linja-autoon. Vuorossa oli odotettu hauskuus – tehtävä nimeltään rinkkalautta! Lisäriemua rinkkalautan rakentamiseen toi reitti, joka oli tarkoitus kulkea. Vanhana suunnistajana olen nähnyt paljon unia siitä, kuinka rastia lähestyttäessä huomaan sen sijaitsevan 10 metriä rannasta järvessä. Nyt saatiin Jenna melomaan rinkkalautta rasteille, joissa oli emit-leimasimet, ja vielä oikein hyvällä ajalla takaisin rantaan ja maalileimaukseen!
Yörastilla
löytyi tekemistä koko vartiolle. Jenna otti päävastuun ruuista, joista tuli
supertyylikkäitä ja erinomaisen hyviä. Laura suunnitteli ja väsäsi pääosin
meidän uskomattoman upean kassakaapin. Mun tehtävänä oli hakea 90 minuutin
aikana mahdollisimman monta yösuunnistusrastia yö-rogainingissa. 16/20 rastin
lisäksi pohje keräsi mukaan 1,5 metriä ruosteista piikkilanka-aitaa, mutta
siitäkin selvittiin.
Yörastin
jälkeinen aamu on aina yhtä ihana, tietää kaikki pt-kisoissa joskus yösarjoissa
käyneet. Itsellä on nykyään yleensä väsyneen huvittunut olo, kun samaan aikaan
yrittää kerätä energiaa uuteen aamuun ja miettiä, että miten sitä onkaan taas
viikonloppuaan viettämässä. Nykyään aamut eivät ole kovin pahoja, vaikka unta
kertyy yleensä nollasta pariin tuntia (tällä reissulla varmaan lähemmäs se
kaksi tuntia), on usein vähän väsynyt mahdollisen yösuunnistuksen fyysisestä
rasituksesta (voishan sen yrittää ottaa vähän vähemmän tosissaan) ja ruoka ei
aina maistu niin hyvin kun on kuitenkin koko ajan liikkeessä ja tekee. Tällä
kertaa saatiin kamat kasaan varsin ripeästi ja päästiin jatkamaan matkaa. Mun
trikoot oli yöllisen rämpimisen johdosta vieläkin niin kylmänkosteansoiset ja
märät, että vedin loppukisan tuulihousuissa.
Picasson välineet ja jonkinnäköistä taidetta |
Sunnuntaiaamuna oli vielä kiva tarkkuussuunnistus, jossa piti löytää rastien tarkkoja paikkoja, mutta ei ollut kiire. Hyvin toteutettu tehtävä, tosin vieläkin epäillään että yksi rasti oli väärässä paikassa…! Pääsin myös harjoittelemaan hätänumeroon soittamista kahdesti, koska sunnuntaihin oli varattu ensiapurasteiksi sekä vedestä pelastamista että pyöräonnettomuus.
Loistavasti
järjestetyt kisat kruunasi totta kai se, että tällä kertaa Eino sijoittautui
ruskeassa sarjassa toiselle sijalle! Koska edustimme Pääkaupunkiseudun
Partiolaisia emmekä Hämettä, niin emme saaneet valitettavasti hienoja
piirinmestaruusmitaleja, mutta sen sijaan saimme kuitenkin hienot telttalamput
ja todella massiivisen suklaalevyn. Kiitos järjestäjille jälleen yli odotusten
järjestetyistä kisoista!
Hopeasijan ja riittävän ison suklaalevyn kanssa on helppo hymyillä! |
Einon
puolesta,
Tiia