17.2.2017

Lähde kisaamaan Pelloon 18.3. !



Piirin omat talvikisat peruuntuivat valitettavasti järjestäjän puutteen takia. Onneksi kisaamaan silti pääsee, sillä Lapin kisanjärjestäjät antoivat meille mahdollisuuden osallistua heidän kilpailuunsa Pelloon! 

                                 cropped-satanen-vc3a4ri-png1.png

Kilpailu järjestetään lauantaina 18.3. ja se on päiväkisa kaikkien sarjojen osalta, joten yötä ei tarvitse värjötellä metsässä! Ilmoittautuminen tapahtuu Kuksan kautta 28.2.2017 mennessä tämän linkin kautta. Tsekkaa kilpailun nettisivuilta sarjajako, osallistumismaksu, tehtäväluettelo ym. tärkeä! Kilpailukutsusta poiketen Pohjanmaan Partiolaisten kisavartioissa ei tarvitse olla lappilaisen lippukunnan jäseniä!

Viime vuonna Arkiksessa rakennettiin lintujen ruokintalauta. Mitähän Pellossa tehdään?

Pelloon pääsee kätevästi junalla! Aamun ensimmäinen juna on perillä 9.59 ja mikäli on sillä tulijoita, niin kisan startti on vasta klo 10.30, jolloin junalta kerkeää mukaan, mikäli laittaa tavarat kisakuntoon jo valmiiksi junassa! Takaisin etelään junia lähtee kaksin kappalein: klo 16:18 ja 19:09, joista jälkimmäiseen ehtii kyllä järjestäjien mukaan! Junalla kulkemisesta kysytään ilmoittautumislomakkeessa, joten järjestäjät laittavat aikataulun sen mukaan, kulkeeko joku näillä lauantain junilla. 

Mikäli ei ole mahdollista hyödyntää tätä junamatkailua, ja haluaa nauttia Lapin kisatunnelmasta pidempään, niin järjestäjät tarjoavat majoituksen sekä kisaa edeltäväksi yöksi (pe-la), että tarvittaessa myös kisan jälkeiseksi yöksi (la-su). Kerro tästä tarpeesta ilmoittautumislomakkeella!

Satasen löydät myös Facebookista ja Instagramista!



Ja eikä tässä vielä kaikki - kisassa voit voittaa myös Pohjanmaan Partiolaisten piirinmestaruuden!! Kussakin sarjassa kisan tuloksissa piirimme kolme parasta vartiota palkitaan myöhemmin mitalein! 

Kultamitaleita jaossa 18.3. Pellossa!