16.2.2018

Viimeiset Tammi-Tuulevat

Kisajaosto osallistui jälleen piirin luottamushenkilöpäiville Tuuleville tammikuussa. Jatkossa Tuulevat tullaan järjestämään tammi- ja elokuun sijaan touko- ja marraskuussa, joten näillä näkymin saimme nauttia tammikuisesta pakkasesta Tuulevilla viimeistä kertaa.

Tapahtuma oli tällä kertaa Luurinmutkan leirikeskuksessa Utajärvellä. Useimmille tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa. Koska luottareille oli ilmoittautunut 95 luottista, ja leirikeskuksen majoituskapasiteetti oli rajallinen, niin päätimme ottaa teltan mukaan. Kisajaostosta luottareille koko viikonlopuksi osallistui Tiia, Laura ja Jenna (sekä V-V, mutta lähinnä piirihallituksen jäsenenä) ja Mika saapui päiväseltään lauantaiksi.



Tällä kertaa Tuulevilla oli piirin yleistä ja Tempus-aiheista ohjelmaa aika paljon (tolkuttomasti liikaa sellaisen mielestä, joka ei pääse itse Tempukselle), eikä jaostojen kokoustamiseen oltu varattu juurikaan aikaa. Tämän lisäksi aikaa oli mahdottoman vähän esimerkiksi Unon pelaamiseen (itse en ehtinyt pelata yhtään kokonaista peliä) ja kiirettä piti myös, että ehti pystyttää teltan (yöllä pimeässä) ja käydä suihkussa niin, ettei tarvinnut mennä märillä hiuksilla pakkaseen nukkumaan. Ohjelma ja siihen liittyvät erilaiset workshopit sen sijaan olivat ihan tarpeellista ja ajatuksia herättäviä, ja sunnuntain vierailevat tähdet PäPasta olivat piristävä lisä. Kisajaosto kokoustanee siis pian etänä keskenään!


Luottareilla on aina mukava käydä, koska vaikka oman jaoston toimintaa ei ehtisi siellä suuremmin kehittää, niin on mukava nähdä piirin muita luottiksia ja päästä vaihtamaan kuulumisia. Samalla muistaa, että tekee tärkeää vapaaehtoistyötä, jolla on merkitystä.


Tiia, kisajaoston uusi puheenjohtaja