Elämyksiä etsimässä

Vuoden 2017 syys-SM-kilpailut järjestettiin Ylläksen maisemissa 7.-8.10. Lappilaisten järjestämä kilpailu kantoi nimeä Elämys ja kisa olikin ihan nimensä veroinen.

Kilpailussa oli mukana yli 100 vartiota, joten kisa oli suurin SM-tason syyskilpailu kymmeneen vuoteen. Kilpailujaostokin oli hyvin edustettuna, sillä mukana oli peräti viisi jaoston jäsentä, kolmessa eri vartiossa - ruskeassa sarjassa olivat Laura ja Tiia Eino-vartiossa sekä Fanny ja Katri Teuvo-vartiossa. Mika kisasi harmaassa sarjassa Naali-vartiossa. Tämä tarina kertoo Eino-vartion koettelemuksista.

Mika, Laura, Katri, Fanny ja Tiia juuri ennen starttia.

Heräsimme koleaan ja harmaaseen aamuun majapaikastamme Hannan luota. Söimme tukevan aamiaisen sekä pakkasimme reppuihimme loput eväät (mm. edellisiltana tehdyn kisapizzan!). Karautimme lyhyen matkaa autolla Äkäslompolon kisakeskukselle, josta lähti bussikyyti kisan lähtöpaikalle. Bussikuljetus vei meidät Yllästunturin eturinteille. Avajaisiin ryhmittäydyttiin laskettelurinteeseen, jossa täytyi tietenkin ottaa erinäisillä kokoonpanoilla muistoksi valokuvia. Lyhyiden saatesanojen ja kisahuudon huutamisen jälkeen saimme luvan siirtyä parkkipaikalle, josta kilpailu sitten alkoi lähtötehtävän merkeissä. Lähtömerkki annettiin Napapiirin sankareista tutulla "tissiautolla"!

Kisa alkoi säpäkästi, kun samaan aikaan tuli suorittaa sekä viestisuunnistus että kätevyystehtävä (teimme riskun, eli lappilainen koru kuparilevystä). Olimme jo etukäteen päättäneet, että Tiia lähtee aluksi suunnistamaan (huomasimme jo lähtöpaikalle tullessamme suunnistuksen maalin ja rastiliput, joten tiesimme odottaa suunnistustehtävää). Tehtävässä oli kolme erilaista karttaa ja viimeiselle osuudelle tuli lähteä viimeistään tunnin kuluttua lähtölaukauksesta. Viiden minuutin kuluttua Tiia tuli yhtäkkiä hädissään takaisin meidän luo, sillä hänet oli ohjattu väärään suunnistuksen lähtöön! Tehtäväkäskyn tarkastuksen jälkeen pistettiin Tiia takaisin metsään, sillä radat sai onneksi mennä haluamassaan järjestyksessä. Lähes kaikki muut aloittivat radasta yksi, joten rastihenkilö ohjasi Tiian sinne, minne kaikki muutkin juoksivat.

Meidän tekemä risku.

Lähtörastista selvittiin kunnialla, vaikka riskun tekemisessäkin oli haasteita, kun jokainen kävi vuorollaan suunnistamassa ja nikkarointia täytyi yrittää jatkaa siitä, mihin toinen oli jäänyt. Koru saatiin ajallaan valmiiksi ja lähdimme päivän taipaleelle kohti seuraavia elämyksiä. Ensimmäisten rastien aikana pääsimme pohtimaan työtä Ylläksen alueen turistien aktiviteettien takana ja jätteiden hajoamisnopeutta, vastasimme nuppineulojen avulla metsäaiheisiin kysymyksiin sekä pääsimme suorittamaan metsähoidollisia toimenpiteitä valitsemalla kaadettavia puita merkityltä alueelta. Koko alkukisan ajan satoi vettä ja olo oli meillä kaikilla märkä ja nihkeä. Kylmä ei kerennyt tulla, kun lähes koko ajan sai liikkua.

Kiva toteutus tehtävässä "Mitä jäljelle jää".

Puiden "karsimisen" jälkeen kohtasimme ensimmäisen oudon suullisen ohjeen, kehotuksen siirtyä seuraavaan tehtävään "tietä tuonne ylöspäin". Tiia ei tätä ohjetta kuullut, vaan oli jatkamassa karttaan merkityn seuraavan rastin suuntaan. Laura onneksi sai tahtonsa läpi ja jatkoimme rastihenkilön ohjeen mukaiseen paikkaan suorittamaan saametietoutta mittavaa tehtävää. "Visit Sapmi", mittasi tosin kyllä myös hieman tehtäväkäskyn lukutaitoa, sillä ohjeet olivat monimutkaiset ja ne piti lukea moneen kertaan. Tuomarineuvosto myös rankaisi meitä hylkäämällä osan tehtävästä, sillä toisessa vastaustaulussa oli väärä vastauslappu (vaihtoehdot olivat esim. A, B ja C ja me vastasimme E). Toteutusta ei kannata tässä edes yrittää selittää, se oli niin kekseliäs ja omaperäinen ja omalla tavallaan myös hauska. Harmillisesti tämä monimutkaisuus koitui usean vartion kohtaloksi, sillä muutkin olivat saaneet hylsyjä.

Seuraava tehtävä oli etukäteisvalmistautumisen erikoisin ja mielenkiintoisin, sillä se oli nimeltään Kömpijä pylpyrällä. Olimme miettineet kaikenlaista käyräsuunnistuksesta mönkijällä ajoon, joten huvitus oli suuri, kun rastipaikalla näkyi kuin näkyikin oikeita mönkijöitä! Emme harmillisesti päässeet sellaisella ajamaan, vaan rakensimme väkipyöristä (eli pylpyröistä) vetolaitteiston, jolla hinasimme ison mönkijän paikasta A paikkaan B. Hauska tehtävä, jossa kylmä sai kyytiä!

Päästiin vierailemaan hetkellisesti myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Tämän jälkeen pääsimme rastille, jossa jonotimme yli tunnin ennen suoritustamme. Onneksi tämä oli ainoa pitkä jonotuksemme, monet muut jonottivat paaaaljon kauemmin. Ehdimme keitellä kahvitkin trangialla (en ole ikinä keittänyt kesken kisan trangialla kahveja muuta kuin yörastilla!). Saimme tehtäväkäskynkin etukäteen, joten pystyimme valmistautumaan ensiaputaitoja mittavaan tehtävään huolellisesti. Tehtävän toteutus tosin oli sellainen, ettei ennakkovalmistautumisesta ollut kamalasti hyötyä. Ja Laura btw rikkoi suorituspaikan varoituskolmion (hups ja anteeksi!).

Siitä jatkoimme sitten onnellisesti kohti Jounin kauppaa, autuaan tietämättöminä siitä, mitä olisi myöhemmin illalla luvassa.... Jounin kaupalla olevassa tehtävässä mitattiin reseptitietoutta sekä muistia, kun meidän piti etsiä kaupasta resepteistä puuttuvat ainesosat. Onneksi olimme täällä käyneet jo ennen kisaa, joten kauppareissu sujui ongelmitta. Vessassakin pääsi käymään, jee! Rakot tyhjinä jatkoimme kohti uusia haasteita - pääsimme tekemään poronkäristystä avotulella! Perunat olivat hieman ylikypsiä, mutta muuten onnistuimme tehtävässä loistavasti.

Käristys valmistuu!

Tässä vaiheessa ilta alkoi hämärtyä ja otsalamput sai kaivaa esille. Seuraavassa tehtävässä leikimme vuorikiipeilijöitä, ja meidän piti sitoa itsellemme ohjeiden mukaiset pelastusvaljaat (ns. Parisian baudrier -valjaat) sekä kiinnittäytyä pelastusköyteen alppiperhossolmulla. Onneksi Laura tajusi suttuisen kuvaohjeen valjaista ja Tiia osasi valmiiksi alppiperhosen, muuten olisi tullut kiire ja tehtävästä täysin pannukakku. Tehtävän B-osassa pääsimme ylittämään muutaman metrin levyisen joen vaijerilla (huom. oikeilla valjailla, ei niillä höpöhöpöillä, jotka kyhäsimme A-osassa :D). Ylitys näytti pelottavalta, sillä osa vartioista hörppäsi vettä ylityksen aikana. Onneksi me säilyimme kuivina!

Rastille numero 9 päästyämme hyvä fiilis aikataulussa pysymisestä vaihtui epäuskoisiin tunnelmiin. Ilmoittautumisen jälkeen rastihenkilö ohjasi meidät sivuun ja sanoi, että nyt soitetaan ratamestarille, hänellä on teille asiaa. Olimme suorastaan kauhuissamme - olimmeko kulkeneet jossain kielletyllä alueella vai mistä tässä on kyse! Puhelun aikana selvisi, että kulkiessamme onnellisina kohti Jounin kauppaa, olimme skipanneet yhden tehtävän!! Ensiapurastilta oli ollut viitoitus, ja ilmeisesti suurin osa oli saanut myös suulliset ohjeet seurata viitoitusta seuraavalle rastille. Eli rastille, jota ei ollut kartassa. Me emme saaneet ohjeita, emmekä noteeranneet viitoitusta. Ratamestari antoi meille kaksi vaihtoehtoa - joko jatkaisimme matkaamme kisassa sisäpuolella, emmekä saisi tehdä väliin jäänyttä tehtävää TAI palaisimme takaisin vitosrastille tekemään tehtävän. Hetken mietinnän jälkeen valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Ysirastin poroaidan ylitys -tehtävä meni todella huonosti, sillä ajatukset olivat toisaalla. Me nynnyt emme uskaltaneet hypätä kaksimetrisen aidan yli, sillä pelkäsimme hajottavamme jalkamme. Tehtävä oli muuten rastihenkilöitä myöten täysin sama, kuin 80-luvulla aiemmissa Lapin piirin järjestämissä SM-syyskisoissa!

Täynnä tarmoa ja adrenaliinia lähdimme kävelemään kohti Äkäslompolon keskustaa, välillä jopa hölkkäsimme. Vastaan tuli tuttu vartio, jolle oli käynyt sama kohtalo kuin meille - hekin joutuivat palaamaan vitosrastille. Toisaalta oli huojentavaa huomata, ettemme olleet ainoita, joille tuli 5 kilometrin lisälenkki. No, annetaanpa vähän tasoitusta, nauroimme. Rasti sijaitsi Äkäshotellin sisällä ja suorituspaikkana toimi hotellihuone. Meillä oli muutama minuutti aikaa "valmistautua tontun työvuoroon" - eli käänsimme huoneen ympäri etsien mm. avaimia, kännykkää, syötävää sekä tontun asun vaatteet. Tuli myös todettua, että minuutissa ei kerkeä keittämään kupillista kahvia :D Tehtävä oli todella hauska ja kaiken sen kävelemisen arvoinen!

Tiia, Mari ja Laura (eli Eino-vartio) kisan avajaisissa

Matkalla seuraavalle rastille meille huudeltiin jostain mökistä - pojat olisivat halunneet meidät mukaan saunailtaansa. Eivät oikein ymmärtäneet, että miksi tahdoimme kuitenkin jatkaa kisassa ja valvoa koko yön nikkaroiden jotain outoa :) Yörastia edeltävässä tehtävässä Tiia ja Mari olivat turisteja, jotka korjasivat moottorikelkkaa Laura-oppaan avulla radiopuhelimen välityksellä. Tämä tehtävä jouduttiin (meidän onneksemme, sillä tehtävä meni huonosti :D) hylkäämään kokonaan, kun radiopuhelimet eivät toimineet kunnolla.

Yörastilla taisimme olla hieman yhdentoista jälkeen (suositus oli saapua viimeistään klo 23). Olimme kuitenkin melko kärkijoukoissa suurista ruuhkista johtuen. Yörastilla oli neljä tehtävää - ruokatehtävä, kaksi kätevyystehtävää ja yksi yllätystehtävä. Kätevyystehtävissä teimme puukon sekä lyhdyn, johon piti katkaista lasipullo - onneksi Laura oli opetellut taidon etukäteen, näin katkaisu sujui mallikkaasti! Ruokatehtävän B-osassa piti valita erilaisia erityisruokavaliota noudattavilla henkilöille sopivat ateriakokonaisuudet. A-osassa piti valmistaa mallikuvan mukainen ruoka-annos (paneroitu possupihvi, perunarösti, bearnaisekastike sekä pannacotta). Laura ei nähnyt koko mallikuvaa, mutta onnistui silti tekemään ihan hyvän annoksen! Tehtävän A-osa meni kuitenkin nollille, kun emme kirjoittaneet itse kertakäyttölautaseemme vartion numeroa ja nimeä, vaan rastihenkilö teki sen puolestamme... Kolmen tunnin työ meni täysin hukkaan. Onneksi hauska yllätystehtävä piristi, kun pääsimme istumaan auton takapenkille ja tunnistamaan lappilaisten artistien esittämiä biisejä!

Yörastilla tehty hieno puukko! ;D

Aika kului hujauksessa ja yhtäkkiä meidän pitikin jo siivota paikkamme ja poistua rastilta. Silmät ristissä pääsimme ensimmäisellä rastilla suunnittelemaan bussireittiä ja laskemaan matka-aikoja lappilaisten leirimatkalle Evolle, se oli melko vaikeaa valvotun yön jälkeen :D Seuraavassa tehtävässä Mari ja Laura kuuntelivat Lapinukon kertoman tarinan, joka piti sitten kertoa mahdollisimman tarkasti Tiialle, joka vastasi tarinaan liittyviin kysymyksiin.

Yhdessä tehtävässä näimme myös eläviä poroja, kun tunnistimme porojen korvamerkkejä. Toinen poroista oli selvästi tottunut olemaan töllisteltävänä, kun se vain seisoi muina poroina paikoillaan. Korvia se tosin heilutteli hieman liikaa, kun yritimme tiirailla sen korvamerkkejä.

"Mettämiehen hoppu" nimisessä tehtävässä Laura arvioi etäisyyksiä ja muisteli metsästysaikoja, Tiia juoksi pää kolmantena jalkana arvioiden jotakin ja Mari ampui värikuula-aseella :) Kisan viimeinen tehtävä oli Trail-O, eli tarkkuusuunnistusta. A-osassa oli 20 minuuttia aikaa kulkea merkitty rata ja bongata sen varrelta rastilippuja. Jokaisen rastilippurykelmän luona tuli arvioida, mikä rastilipuista sijaitsi karttaan merkityssä rastipisteessä. Luulimme aluksi, että tehtävässä oli runsaasti aikaa, mutta lopussa piti ihan tosissaan juosta, ettei aika mene yli. Meillä jäi jopa minuutti aikaa, joten otimme hengähdystauon ennen B-osaa. Siinä meidän tuli edetä mahdollisimman nopeasti merkittyä reittiä maaliin ja merkitä kartalle neulan avulla matkalle osuneet rastiliput. Kirmasimme kuin pienet porot reppuinemme kivikkoista rinnettä alas kohti maalia, ja Tiia pisteli samalla reikiä karttaan rastilippujen merkeiksi :D

Maaliin päästyämme nousimme linja-autoon, joka vei meidät Kolarin kisakeskukselle monta uutta elämystä rikkaampina. Taisimmepa myös nukahtaa bussin hurinan seurauksena.

Tissiauton kaa kaverikuvassa!

Ja miten me sitten pärjättiin, olihan kyseessä kisa? Lopullinen sijoituksemme oli kuudes, mutta ilman tuomarineuvoston tekemiä outoja ratkaisuja olisimme olleet pykälän tai pari ylempänä. Mitali jäi kyllä harmillisen kauas, toki tekemämme ylimääräinen 5 kilometrin lenkki vei meiltä kallisarvoista aikaa yörastilla, joka vaikutti negatiivisesti yörastin tehtävien suorittamiseen. Jos, jos ja jos, jossiteltavaa jää kyllä aina, mutta sellaista se välillä on. Tärkeintä on kuitenkin, että yrittää parhaansa ja kaikilla on kivaa, ja nämä molemmat kyllä toteutuivat tässä kisassa.

Teuvo (siis se Katrin ja Fannyn vartio) sijoittui tajuttomasta jonotuksestaan huolimatta sijalle 15 ja Naalihan otti suvereenisti hopeaa! Onnittelut Mikalle ja Naali-vartiolle!


-Laura (joka huomasi yörastilla, että toisen kengän pohjallinen oli jäänyt kotiin)

Sen pituinen se - valvojana piirin syys-pt-kilpailuissa

Piirin syyskilpailut järjestettiin Oulussa, joissa toimin valvojana. Kisat käytiin kaupunkiympäristössä, mikä oli itselleni uusi juttu, mutta kivaa vaihtelua perinteiselle pelkästään metsässä rämpimiselle.

Kisojen järjestämisessä oli tiivis aikataulu ja itsekin “ajauduin” kisoihin mukaan yllättävän lähellä kisa-ajankohtaa. Tämä tuotti omat haasteensa niin itselle kuin muillekin järjestäjille. Itsekin myönnän, että kilpailijoiden edustaja varmistui vasta kisoja edeltävänä päivänä.

Haasteista huolimatta kaikki saatiin hoidettua ja kisat olivat onnistuneet! Harmittaa vähän, että en päässyt testaamaan kaikkia tehtäviä itse. Onneksi kuitenkin edes muutaman.


-Katri

Sulan maan touhuja lumihangessa

Sula maa tarkoittaa yleiskielessä lumetonta ja roudatonta maata. Meidän piirissä sulan (lumettoman) maan aikana käytäväksi partiotaitokisoiksi mielletään kevät, suse- ja syyskisat. Viime keväänä Kiimingissä järjestetyissä piirin kevätkisoissa sulaa ja lumetonta maata sai muistella edelliseltä vuodelta. Joitakin lumettomia länttejä oli siellä täällä, mutta vielä huhtikuun viimeisenä lauantaina maanpinnan hallitseva väri oli valkoinen. Lunta oli siis maassa paikoin jopa puoli metriä. Lumitilanne oli niin reipas, että mikäli jos kisat olisi järjestetty edellisellä viikolla, olisi hiihtämistä jouduttu miettimään tosissaan.

Lumihangessa kahlaamisen olisi voinut tietenkin välttää sijoittamalla kaikki rastit kortteliin ja tekemällä ratasuunnitelmat täysin uusiksi, mutta sitä ei katsottu mielekkääksi kilpailijoidenkaan kannalta. Kisamaasto Laivakangas on kuitenkin suosittua ulkoilumaastoa, ja siellä kulkee paljon ulkoilijoiden ja lenkkeilijöiden ympäri vuoden auki pitämiä polkuja. Enimmäkseen maasto on siis hyväkulkuista ja erittäin tasaista, joten siirtäminen kortteliin nähtiin senkin takia tarpeettomana. Myös osan tehtävien järjestäminen olisi jonkin verran vaikeutunut, kun olisi pitänyt säätää esimerkiksi suorituspaikkojen ja jonotusten kanssa.

Hangessa pääsi siis kahlaamaan niin rasteilla kuin reitinvalinnoista riippuen rataa eteenpäin taittaen. Kilpailijat tuskin kokivat lumisia olosuhteita erikoisen haastavina, mutta ainakin mieleenpainuvina. Järjestäjille luminen maasto aiheutti varmasti enemmän päänvaivaa kuin kilpailijoille.

Kuvaa maastosta kaksi päivää ennen kisaa.

Rastien huoltaminen vaikeutui

Maastoon ihan alku- ja loppupään rasteja lukuun ottamatta ei ollut autolla asiaa aamun jälkeen, kun aamuaurinko oli sulattanut tien ajokelvottomaksi autolle. Oma auto meinasi jäädä jo kisaviikolla kiinni sohjoon ja vesikuoppaan, mutta eipä onneksi jäänyt. Mönkijällä maastossa pääsi kulkemaan, mutta vesi lensi. Samasta syystä rastimiesten kulku rasteille ja pois maastosta oli hitaampaa, koska piti kävellä enemmän. Hiihtäminen muualla kuin tiellä tai polulla ei olisi ollut kovin hääviä, koska ilman lämmettyä hanki ei enää kantanut, ja pehmeää kantamatonta lumihankea oli paikoin polveen asti.


Suunniteltua reittiä piti lyhentää ja yksi tehtävä vaihtaa

Yli kuukautta ennen kisaa suunniteltu reitti piti viime tingassa hieroa uusiksi ja lyhemmäksi, koska lumen takia ennakoitiin, että vartioiden kulku maastossa hidastuu jonkin verran. Tämä pitikin kutinsa, ja n. kilometrillä lyhennetty reitti vähensi kahlaamista, ja toi vartiot ihmisten aikaan pois maastosta.

Lumen alta paljastui myös toinen yllätys, kun nuotiorastin pohja hangen alla olikin vielä tässä vaiheessa kevättä turhan vetinen nuotiointiin. Tämän asian olisi periaatteessa pystynyt arvaamaan kartastakin, mutta ilmakuvat ja ajantasainen suunnistuskartta eivät maanpohjan laatua hangen alla suoraan kertoneet.  Myöskään nuotiopaikkojen kolaamiseen ja lapiointiin ei ollut kisan vaatimassa mittakaavassa resursseja, vaikka se olisikin ollut mahdollista. Harmillisesti tulentekolupa oli saatu pitkällisen soittelun ja selvittelyn jälkeen kuntoon, mutta jäi nyt hyödyntämättä, ja hankitut polttopuut säilyivät seuraavaan kertaan. Myös aikataulullisesti rastin muuttamisesta lyhytkestoisemmaksi oli hyötyä kilpailun kokonaisuuden kannalta.

Nuotiorastin tehtävä siis suunniteltiin kisaa edeltävänä yönä uusiksi. Nuotioinnin tilalla oli näppärä paperitehtävä, jossa kysyttiin Roihuun liittyviä kysymyksiä.  Toimiva ratkaisu tässä vaiheessa, eivätkä kilpailijatkaan valittaneet. Tässä vaiheessa, kun kisasta on yli puoli vuotta, tällaiset peliliikkeet uskaltaa myöntää.

Maastoa kaksi päivää ennen kisaa. Lumista on.

Jälkipyykki

Kisa järjestelyineen onnistui kuitenkin hyvin, kiitos pelisilmän, joustavuuden ja kyvyn koviinkin ratkaisuihin kisaan ja tehtäviin liittyen ihan kilpailun alla. Kisaa järjestettiin pienehköllä porukalla, joka oli kuitenkin tehokas, ja asiat sujuivat kisanjohtajan ennakkohuokailuista huolimatta hyvin. Maaston lumisuus aiheutti kisassa paljon säätämistä, mutta säätöä aiheuttivat myös muutkin asiat, kuten esimerkiksi rastihenkilöstön haaliminen.

Jokaisesta tapahtumasta ja kilpailusta aina opitaan jotakin, ja tässä kisaprojektissa suurin oppi liittyykin ajankohtaan.

Kevätkisaa ei siis tulisi järjestää Oulun alueella kuin aikaisintaan huhtikuun lopussa. Nyt kisaa kaavailtiin alkujaan järjestettäväksi vieläkin aiemmin, mutta tähän ei onneksi päädytty ja saatiin sorvattua toinen sopiva ajankohta.

Ajankohta-asiasta olen aina jaksanut mainita, kun mielipidettä on kisajaostolta kysytty, eli että Oulussa voi olla vielä huhtikuun lopussa lunta - joten ei mielellään järjestetä kovin aikaisin keväällä kisoja. Nytkään kisoja ei järjestetty kovin aikaisin, mutta periaatteessa olisi voitu järjestää vielä vähän myöhemminkin. Tämän vuotinen ajankohta huhtikuun lopussa valikoitui, koska aikataulujen ja ajankohdan sumpliminen on aina monen tekijän summa. Nämä kisat menivät näin, ja varoituksista ja huomioista huolimatta se olin siis minä, joka oli polviaan myöten kahlaamassa lumihangessa kisan aikana. Toisaalta, olihan se huvittavaa tehdä yhtä vaille kaikki maastokäynnit hiihtämällä. Olihan nyt kyseessä kuitenkin kevätkisat.

Runsaslumista talvea, joulua ja uutta vuotta toivottaen,

Game of Kiiminki ratamestari Mika  

Kaksi viikkoa ennen kisaa kisamaastossa hiihtoladut olivat vielä erittäin hyvässä kunnossa.



Kaksi viikkoa ennen kisaa maastokäynnillä tuli tunne, että on
järjestämässä jotakin ihan muuta kuin kevätkisaa.

Vintilä 2017 - kisajaoston perinteinen kokousviikonloppu

Jälleen kisajaosto vietti perinteistä Vintilä-kokousta senioriosaston voimin syyskuussa 22.-24.9. Ylikiimingissä. Perjantaina viimeisetkin osallistujat saapuivat perille jo puolen yön aikaan. Aloimme heti käymään läpi viikonloppuna käsiteltäviä aiheita. Vaikka jo ensimmäinen ilta venähti pitkäksi, emme ehtineet pelaamaan yhtään Uno-pelierää. 

Lauantain aloitimme hieman suunnitellusta aikataulusta jäljessä johtuen edellisen illan venymisestä. Heräämisen ja aamupalan jälkeen jatkoimme kokoustamista ison karkkikulhon jakamilla voimilla. 

Kävimme läpi menneet ja tulevat kisat, kisojen valvojat ja kaikkia muita tärkeitä kisoihin liittyviä asioita. Keskustelimme paljon myös kisajaoston kokoonpanosta, uusista jäseniä joita kovasti toivotaan lisää, sekä jaoston sisäisestä työnjaosta. Lounaaksi söimme herkulliset annokset paahtopaistia, bataattia ja salaattia. 

Välillä oli haukattava hieman raitista ilmaa ja kävimme ulkona kävelyllä ja kävelyn ohessa pelattiin yksi tikanheittokilpailu, kilpailujaostossa kun ollaan niin vähän pitää aina kilpailla. 

Virkistysvastaavamme Mika oli tehnyt Tunne partiokaverisi -visan ja nyt tiedämme, että kaikki tahtoisivat matkustaa Grand Canyonille.

Illan viimeisenä ohjelmana istuimme ulkona nuotiolla, paistoimme makkaraa, lämmitimme saunan ja saunomisten jälkeen tehtiin vielä iltapalaksi hampurilaiset ja sen jälkeen olikin jo aika mennä nukkumaan.

Sunnuntaina siivosimme tehokkaasti, söimme lounaan ja lähdimme viettämään virallista virkistymisosuutta Ouluun Seikkailupuisto Huikiaan. Huikiassa kiersimme niin monta rataa kuin vain ennen sulkemista ehdimme. 3 huimapäisintä kiipesivät myös 7. radan, jota nettisivuilla kuvaillaan seuraavin sanoin: ”Viimeinen ja haastavin ratamme on musta SPORTTIRATA, joka vaatii jo fyysistä kuntoa sekä henkistä kanttia, ja tälle radalle mennäänkin tosimielellä haastamaan itseänsä.”

Kiipeilyjen jälkeen syötiin vielä munkit ennen hajaantumista jokainen omaan suuntaansa.

- Jenna

Game of Kiiminki - kevätkisat tuomarineuvoston puheenjohtajan näkökulmasta

Game of Kiiminki, eli Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut, järjestettiin 29.4.2017 Kiimingissä, Laivakankaalla. Järjestämisvastuussa oli luonnollisesti Kiimingin Virkut. Kilpailuun osallistui yhteensä 30 vartiota - oranssiin sarjaan 11 ja vihreään 19 vartiota. Kilpailun lopulliset tulokset sekä kaikki tehtävien paperit löytyvät tämän linkin takaa. Kilpailusta teki ainutlaatuisen vallitseva lumitilanne, sillä metsässä oli paikoin vielä todella paljon lunta.

Välillä kahlattiin polvia myöten hangessa.

Ja muutamassa kohdin metsää oli jo melko keväisen näköistä!

Olin itse kilpailussa mukana tuomarineuvoston puheenjohtajana. Tuomarineuvosto on mukana jokaisessa kilpailussa ja sen koko vaihtelee 2-4 henkilön välillä. Yleensä tuomarineuvostoon kuuluu kilpailunjohtaja, valvoja, puheenjohtaja sekä kilpailijoiden edustaja. Tämä blogiteksti valottaa hieman tuomarineuvoston toimintaa juuri tässä kisassa.

Lauantaipäivämme alkoi hieman ennen yhdeksää aamulla, kun tutustuimme kilpailun papereihin ja tehtäviin kisatoimistossa. Kun ilmoittautumisaika päättyi klo 9.15, saimme vartioiden ilmoittautumislomakkeet käsimme ja tsekkasimme oliko mukana sääntöjen vastaisia vartioita. Päätimme sulkea kilpailun ulkopuolelle sekä vajaalukuiset (eli kolmihenkiset) vartiot että ne vartiot, joiden yhteisikä ylittyi. Tässä kisassa ulkopuolelle siirtyi kaikkiaan viisi vartiota.

Tämän jälkeen päätimme vielä tasapistetilanteissa ratkaisevat tehtävät, jotka olivat tällä kertaa Toni Haukka, Monsterijahti sekä Node. Nämä tehtävät tulee valita aina ennen kilpailun alkua, jotta valinta olisi mahdollisimman tasapuolinen. Yleensä näiden kolmen tehtävän joukkoon päätyy kisan parhaimmat ja eniten eroja aiheuttavat tehtävät - ei ole mitään järkeä valita sellaista tehtävää, josta kaikki saavat todennäköisesti hyvät pisteet.

Avajaiset koulun pihalla

Kokouksemme venähti hieman, joten avajaiset alkoivat hieman myöhässä. Meidät esiteltiin avajaisissa kilpailijoille ja tekijöille, jotta he tietäisivät keihin olla yhteydessä ongelmatilanteissa. Lyhyiden ja ytimekkäiden avajaisten jälkeen vartiot siirtyivät lähtötehtävään koulun pihalle. Klo 9.52 pärähti auton töötti ja kilpailu oli startannut!

Lähtötehtävä oli nimeltään Toni Haukka ja siinä rakennettiin skeittilauta. Aikaa oli 90 minuuttia. Me seurailimme koko tehtävän ajan vartioiden toimintaa ja varmistimme, että rastihenkilöstö oli varautunut palautusruuhkaan 90 minuutin kohdalla. Minä otin myös paljon kuvia ja tankkasin eväitä päivän maastokierrosta varten.

Mallikappaleen tarkkailua

Kun lähes puolet porukasta oli poistunut lähtötehtävästä, lähdimme mekin talsimaan kohti ensimmäistä rastia. Saavuimme paikalle kreivin aikaan (keskelle ruuhkaa), joten minä pääsin avustamaan rastihenkilöä ilmoittautumispisteellä kirjaamalla vartioiden saapumisaikoja ylös. Ensimmäisellä rastilla oli luvassa suunnistusta ja pokemonien tunnistusta eli Monsterijahtia. Suunnistuksen maalissa pääsimme myös auttamaan rastihenkilöitä ruuhkassa ottamalla vastaan vartioiden vastauslomakkeita.

Rastien leimaaminen tapahtui Emit-leimasimella

Jokaisella rastilla oli kuva pokemonista, joka piti tunnistaa. 

Toisella rastilla oli Internet-aiheisia kysymyksiä Kato Kuuklesta! -nimisessä tehtävässä. Kävimme tutustumassa tehtävään kiertämällä kysymysradan melkoisessa lumihangessa! Siellä ollessamme saimme soiton seuraavalta rastilta, jossa tarvittiin meidän apuamme. Ruokarastilla jumitti ruokatarvikkeiden jakelu, joten pääsimme jakamaan vartioille suolaa, limettimehua sekä ruokaöljyä. Teimme sitä noin puolen tunnin ajan, jotta pahin ruuhka hellittäisi. Tuomarineuvosto pääsee siis välillä avustamaan kaikenlaisissa tilanteissa!

Kilpailijoiden edustaja Roosa polviaan myöten lumihangessa!

Ruuhkaisista rasteista selvittyämme jatkoimme maastokierrostamme kulkien läpi kaikki kilpailun rastit. Ihailimme toimivia rasteja sekä iloisia ja osaavia rastipäälliköitä ja -henkilöitä!

Kuvakollaasi kisojen loppupään tehtävistä

Kilpailunjohtajan ja kilpailijoiden edustajan kävellessä oikoreittiä kilpailukeskukseen, minä päätin tsekata vielä kiritehtävän merkityn reitin. Merkkausnauha oli muutamasta kohtaa lähtenyt tuulen mukana pois paikoiltaan, joten pääsin korjaamaan reittiä kiinnittämällä nauhaa uudestaan puihin.

Kilpailukeskuksessa meitä odotti keittiöväen loihtima herkullinen soppa, jota tankkasimme ennen tarkistuspyyntöjen läpikäyntiä. Vartiot saavat siis kysyä tehtävien pisteistä ja pyytää niihin oikaisua, mikäli kokevat, että pisteitä on tullut liian vähän suoritukseensa nähden. Tuomarineuvoston tehtävänä on sitten tarkistaa, mistä huonot pisteet johtuvat. Usein kyseessä on ajan ylitys tai joku muu virhe, jota vartio ei ole itse hoksannut. Joskus pisteiden tarkistuksessa löytyy rastihenkilön tekemä laskuvirhe tai kirjausvirhe. Ja joskus virhe on sattunut tulosten kirjausvaiheessa tietokoneelle.

Tässä kisassa kävimme läpi muutamien tehtävien arvostelupöytäkirjat ennen kuin se syötettiin tulosohjelmaan. Suoritusten joukossa oli epäselviä tapauksia, jotka halusimme käydä läpi ennen kuin vartiot näkevät tehtäviensä pisteet.

Muutaman tarkistuspyynnön jälkeen tulokset saatiin virallisiksi ja palkintojenjako pääsi alkamaan noin klo 20.

Kiitos kilpailujaoston puolesta Kiimingin Virkuille ja kaikille, jotka olivat mukana tekemässä kisaa!

-Laura

Kevään sudenpentukisojen tunnelmia

Kevään Kuunsiru-kilpailusta on vierähtänyt jo tovi, mutta tässä tunnelmia Samposten KoSuKä-pentueelta kisan jälkeen.

KoSuKä, Kempeleen Samposista osallistui kahdeksan hengen pentueella Oulun alueen sudenpentukisoihin. Osa oli ensikertalaisia ja osa enemmän kilpailuita kiertäneitä, mutta kisa-aamun jännitys oli kuitenkin kaikilla sama. Hyvillä mielin reput täynnä evästä matkaan lähdettiin. 

Etukäteen joukkuetta mietitytti etenkin EA-rasti, joka lasten mukaan oli ”meidän painajainen” ja ”se lohdutus unohtuu aina”.  Ensiaputehtävässä etukäteisjännitys näkyi, mutta kyllä se kylkiasento lopulta löytyi. Tehtävät olivat kuulemma kaikki kivoja. Etenkin spagetin keitto oli hauskaa ja riemu oli käsin kosketeltava, kun merimiessolmu onnistui siitä lopulta tehdä. 

Kisan jälkeen osa pentueesta halusi vielä jäädä jännittämään tuloksia kun huomattiin, että palkintosija on hyvin lähellä. Jännitystä riitti loppuun asti, mutta kaikkien harmiksi palkintosija jäi lopulta 0.6 pisteen päähän. Sijoitus ei kuitenkaan harmittanut, sillä kaikkien mielestä kisat oli hyvät ja mukavat. Jokainen on lähdössä ensi keväänä uudestaan.  

    --

    J-P Kohtala

Kuunsiru SuSe-kisat 20.5.2017

Kuunsiru sudenpentu- ja seikkailijakisat kisattiin tänään 20.5. piirissämme kolmella eri paikkakunnalla - Oulussa, Jurvassa sekä Haapajärvellä.

Kolmessa kisassa oli mukana ennätyksellisen paljon osallistujia! Pentueita oli liki 70 ja seikkailijajoukkueitakin yli 50!

Itse olin mukana Oulun kisassa rastipäällikkönä ja sää suosi ainakin meitä!

Ohessa myös Oulun kisan tulokset.

TULOKSET_Oulu_Sudenpennut

TULOKSET_Oulu_Seikkailijat

Lisää juttua kisoista tulossa myöhemmin! Pysy kuulolla!

-Laura